Arkisto aiheelle "Tiedotteet"
Uusi Kuvapankki yrityksille
Uusi Kuvat.fi Kuvapankki on suunniteltu yrityksille sekä yksityisille toimijoille jotka käyttävät palvelua kaupalliseen käyttöön. Palvelun avulla on mahdollista luoda yritykselle monipuolinen Kuvapankki, jossa jakaa esimerkiksi tuotekuvia kumppaneille tai lehdistölle. Kuvapankissa on myös mahdollista antaa käyttäjille oikeudet kuvien lähettämiseen, jolloin esimerkiksi yhteistyökumppanit tai valokuvaajat pystyvät lähettämään tiedostoja suoraan kuvapankkiin. Ei enää liitetiedostoja sähköpostissa tai vaikeita tiedostopalveluita.
Kuvapankki tarjoaa yrityskäyttöön kriittisiä ominaisuuksia, kuten suuren levytilan (100 Gt), ilmaisen priorisoidun asiakaspalvelun sekä tiedostojen varmuuskopioinnin ja palautuksen. Palvelun voi myös liittää osaksi yrityksen verkkotunnusta (esimerkiksi media.yritys.fi). Muita ominaisuuksia ovat mm. yksityiset kuvakansiot, avainsanahaku sekä tuki teräväpiirtovideoille. Palvelu on käytettävissä suomeksi ja englanniksi.
Tuki eye-fi langattomille muistikorteille
Olemme saaneet lukuisia toiveita mahdollisuudelle lähettää kuvia palveluumme käyttäen wifi-teknologiaa käyttäviä muistikortteja.
Oheisen kuvasarjan ohjeita noudattamalla voit lähettää kuvat kamerasta langattomasti suoraan Kuvat.fi-kuvasivustoosi käyttäen eye-fi muistikorttia.
Tagipilvi julkaistu
Olemme julkaisseet uuden tavan löytää käyttäjiemme julkaisemia kuvia. Julkaistuille kuville asetetut avainsanat, tagit löytyvät nyt tagipilvi-sivulta josta voi löytää useiden eri kuvaajien tuotoksia halutuista aiheista. Julkaisemme lähipäivinä lisää työkaluja avainsanojen ja yksittäisten kansioiden selailua helpottamaan.
Suora osoite tagipilveen: http://kuvat.fi/community/tags/
TLS-tuki FTP-yhteyksiin
Olemme viikonlopun aikana tuoneet palveluumme mahdollisuuden suojata FTP-yhteydet TLS-salauksella. Suosittelemme kaikkia FTP-yhteyden käyttäjiä aktivoimaan tämän ominaisuuden.
Kuvasivustokohtaiset yhteysasetukset FTP-yhteydelle löydät kuvasivuston asetuksista.
FTP-yhteys on PRO-version ominaisuus.
Muutos uusi-merkinnän toimintaan
Olemme saaneet lukuisia pyyntöjä kansion uusi-merkinnän suhteen ja olemmekin muuttaneet sen toiminnallisuutta. Jatkossa uusi-merkintä ilmestyy ainoastaan sellaisiin kansioihin joissa on uusia kuvia, kuvien poistaminen ei enää aiheuta uusi-merkinnän näkymistä.
FTP-yhteys ja ZIP-lataaminen Mac-tietokoneilla
Olemme tehneet asiakkaiden toivomia pyyntöjä ZIP-lataamisen helpottamiseksi. Linkki kansion kuvien lataamiseen ZIP-muodossa löytyy nyt kirjautuneelle pääkäyttäjälle kaikista kansioista. Vieraille latauslinkki näkyy luonnollisesti edelleen vain jos se on erikseen aktivoitu.
Olemme myös parantaneet ZIP-paketoinnin yhteensopivuutta ja se toimii nyt myös suoraan Mac Os X-käyttöjärjestelmillä ilman erillisiä ohjelmia.
Kuvasivustokohtaiset FTP-ohjeet on tuotu lukuisista kyselyistä johtuen helpommin saataville ja ne löytyvät nyt gallerian asetukset-sivulta.
FTP-yhteys ja kansion ZIP-lataus ovat palvelun PRO-version ominaisuuksia.
Tarina Kuvat.fi -palvelusta
Meiltä on usein kysytty taustaa palvelustamme: Mikä palvelu tämä oikein on, ketkä palvelua kehittävät ja mitkä ovat tavoitteemme? Tässä artikkelissa kerromme hieman enemmän palvelun historiasta, kehityksestä ja tulevaisuudesta.
Lue kokonaan
Mobiilinäkymä ja Tablet-versio
Mobiiliversioon on tehty huomattava päivitys, joka helpottaa kuvasivustojen selaamista entisestään mobiililaitteilla. Paljon toivottuna uutuutena esittelemme myös tyylikkään Tablet-version, jota voi selata huippusuosituilla Android- ja Apple iPad -multimedialaitteilla.
Lue kokonaan
Väriprofiileista
Olemme päivittäneet väriprofiilien käsittelyä asiakkaidemme toivomuksesta. Jatkossa järjestelmämme säilyttää kaikki väriprofiilit (myös ICC-profiilit) myös gallerian esikatselukuvissa. Puutteellisten profiilien kohdalla sellaista ei myöskään enää pakoteta kuville. Täten kuvien pitäisi näkyä oikein erityisesti värikalibroiduissa näytöissä ja sellaisissa selaimissa jotka tukevat väriprofiileja.
Uusi järjestelmä on automaattisesti käytössä uusille kuville. Mikäli olet lähettänyt väriprofiilin sisältäviä kuvia aiemmin ja ne näkyvät väärin, ole hyvä ja ota yhteyttä tukeen jolloin voimme päivittää kaikki kuvanne käsin.
Mobiilijakamista parannettu
Olemme uusineet kokonaan sähköpostilla kuvien lähettämisen mahdollistavan järjestelmän ja käytössänne on seuraavia uudistuksia:
Ohjeet sähköpostilähettämisen käyttöön ovat samat kuin ennenkin ja löytyvät osoitteesta http://kuvat.fi/support/help/mobile/
Esillä käyttäjien julkaisemia kuvia
Kuvat.fi -sivustolla on nyt mahdollista selata käyttäjien sivustolle julkaisemia kuvakansioita. Palvelun etusivulta löytyvästä linkistä pääsee katsomaan poimittuja kuvia sekä kaikkia jaettuja kuvia. Palveluun kirjautuneena kuvia pääsee selaamaan klikkaamalla hallintapalkista “Kuvat.fi” -Logoa vasemmasta yläreunasta. Kansioden kuvia voi katsoa suoraan Kuvat.fi -sivustolla sivun päälle avautuvalla selaimella tai siirtyä käyttäjän kuvasivustolle.
Julkaistu kuvien selaus on vasta ensimmäinen askel palvelun yhteisöllistä osuutta. Tulemme kehittämään ominaisuuksia reilusti monipuolisemmiksi ja helpommiksi. Sivustolle tulee myös yhteinen hakutoiminto sekä muita kuvien katsomiseen ja löytämiseen liittyviä ominaisuuksia.
Kaikki käyttäjät pystyvät julkaisemaan julkisia kansioita “Kansion jakaminen” -paneelista. Kuvat tulevat sivustolle vasta kun Kuvat.fi -ylläpito on hyväksynyt kansion sisällön sopivana julkaistavaksi. Sopimatonta materiaalia ei julkaista sivustolla.
Käyttäjän nimimerkki
Kun julkaiset kuvia Kuvat.fi -sivustolle, näkyy kuviesi yhteydessä oma nimimerkkisi. Nimimerkki on vapaa “lempinimi” jonka voit nyt määrittää omista asetuksistasi kirjautuneena. Oletuksena nimimerkki on oman kuvasivustosi tunnus. Sama nimimerkki näkyy myös kirjoittaessasi uutta kommenttia kirjautuneena. Eri nimimerkkejä ei voi varata itselleen, kannattaakin siis käyttää ainutlaatuista nimimerkkiä erottuaksesi.
Kansion julkaiseminen Kuvat.fi-sivustolle
Julkisen kansion voi nyt merkata julkaistavaksi Kuvat.fi-sivustolla. Kansion asetuksista löytyvä valinta mahdollistaa jatkossa kansiosi kuvien näkymisen Kuvat.fi-etusivulla, julkisten kansioiden listalla ja myös muissa paikoissa sivustolla. Kansion jakamisen yhteydessä on hyvä tarkistaa että kansion avainsanat ovat ajan tasalla – tämä helpottaa huomattavasti kuviesi löytämisessä.
Kaikki julkaistut kansiot tarkistetaan erikseen joten julkaisu ei tapahdu “automaattisesti”. Julkaisemme uuden Kuvat.fi-etusivun sekä sivun josta julkaistut julkiset kansiot löytyvät kunhan käyttäjämme ovat jakaneet riittävästi materiaalia.
Huomaattehan että kuvien lisääminen kansioon siirtää sen automaattisesti uudelleen hyväksymisjonoon.
Jakaminen ei koske kansion mahdollisia alikansioita vaan ainoastaan kyseisen kansion kuvia.
Kehittyneitä jako-ominaisuuksia
Olemme lisänneet mahdollisuuksia rakentaa kuvasivuston yksityisten kansioiden oikeuksia aiempaa monipuolisemmin lukuisten aihetta koskeneiden toiveiden johdosta.
Yksityisten kansioiden alla olevien kansioiden periytyvien yksityisyysasetuksien lisäksi on nyt mahdollista määrittää myös kansiokohtaisia oikeuksia jolloin kansiorakenteella voi olla useita tasoja suojauksia. On siis mahdollista jakaa kansio salasanalla ja sen alapuolella olevat kansiot eri salasanalla tai ystäväkohtaisilla jaoilla. Tällöin jokaisen ylemmän tason suojaus vaikuttaa kansioon tämän omien asetusten lisäksi mahdollistaen esimerkiksi seuraavanlaisen tilanteen:
Kansio ystävät on jaettu ystäväkohtaisesti, mutta sen alla oleva kansio juhlat on jaettu salasanalla jolloin sen alla olevat kuvat voi nähdä ainoastaan sellaiset henkilöt jotka ovat saaneet kutsun ystävät-kansioon ja tietävät juhlat-kansion oman salasanan.
On myös mahdollista jakaa kansio salasanalla ja sen alla olevat kansiot erikseen ystäväkohtaisesti tai uudella salasanalla. Tällöin käyttäjän tulee tietää molempien kansioiden salasanat päästäkseen katsomaan kuvia. Kansiorakenteiden ketjutukselle ei ole erillistä ylärajaa.
Ominaisuuden voi ottaa käyttöön missä tahansa kansiossa joka on yksityisen kansion sisällä kansion jakaminen-valikon alta.
Ominaisuuden saa pois käytöstä sekä kansion jakaminen-valikosta että kansion asetukset-valikosta.
Tämä ominaisuus on tarkoitettu ensisijaisesti ns. tehokäyttäjille.
Tiedostojen lähetysominaisuuksia päivitetty
Olemme tänään saaneet tuotantoon uuden järjestelmän tiedostojen lähettämistä varten. Näyttäessään lähes identtiseltä vanhan kanssa löytyy uuden “moottorin” alta paljon uusia ominaisuuksia, kuten mm. tuki html5- ja google gearsille tiedostojen lähettämisessä aiemman flashin ja “perinteisen” html:n lisäksi. Järjestelmä tunnistaa käyttäjän selaimen tukemat tekniikat automaattisesti ja valitsee niistä parhaan. Näin toivottavasti myös eksoottisempia selaimia käyttäneiden asiakkaiden latausongelmien pitäisi olla historiaa.
Mikäli koet ongelmia tiedostojen lähetyksessä, toivomme tietysti jatkossakin mahdollisimman tarkkoja vikaraportteja osoitteeseen tuki@kuvat.fi
Kuvat.fi osti Fotopankki.fi:n – Suomen suurin kuvapalvelu jatkaa kasvuaan
Kehitysyhtiö Vendep Oy myy kuvien tallennus- ja jakopalvelua internetissä tarjoavan Fotopankin liiketoiminnan Kuvat.fi-palvelua ylläpitävälle Mediadrive Oy:lle. Aiemmin suosittuun Plaza.fi-portaaliin liitetty Fotopankki.fi yhdistetään Kuvat.fi-palveluun välittömästi.


